Vuoden 2019 viimeinen ”suuri seikkailu” pakulla. 11 päivää pitkin pohjoiskalottia ruskan seassa.
Lähtökiireet saatiin huljutella paljuun Saimaan rannalla!
Aamulla purettiin leiri myrskyssä. Vettä lenti vaakatasossa Saimaalta metsään päin ja telttasaunakin oli meinannut jättää meidät.
Lähdettiin kaverin kanssa huristelemaan kohti pohjoista. Oulun kohdalla alkoi valjeta että saattaa tulla kohtalaisen märkä reissu kun sade ei ollu edes vaimentunut tuon matkan aikana.
Kemiin asti jaksettiin ajaa ensimmäinen pätkä. Löydettiin kylältä joku lampi jonka rantaan ajettiin huilaamaan seuraavaan aamuun.
Hampaita pestessä saikin jo ensi maistiaiset pohjoisen valoista taivaanrannassa 🙂
Aamulla kohti Ruotsin lappia
Haaparannan viinakaupan kautta Torniojoen viertä ylöspäin ja aikanaan Kaaresuvannosta takasin Suomen puolelle.
Oltiin laittamassa leiriä pystyyn Könkämäenenon varteen kun älysin kattoa säätiedotetta tulevalle viikolle. Näytti huomisen jälkeen viikon putkeen vesisadetta 500km säteelle. Ilmotin että nyt on semmonen juttu että tahdon Kågeniin edes yhdeksi poutapäiväksi. Kello oli siis jo 22 tienoilla ja suunniteltiin nukkumaan käyntiä. Mutta ei auttanut kun lähteä takas tien päälle vielä kolmeksi tunniksi.
Tuolla etapilla tuntui hiukan onko tässä touhussa mitään järkeä. Aikanaan kuitenkin päästiin yöllä perille Kågenin lauttalaiturin tykö.
Jälleen hampaita pestessä alkoi tapahtua. Pilvessä oli yksi isohko aukko ja juuri aukossa alkoi tanssia koko reissun hienoimmat revontulet.
Preikågen
Aamupalan jälkeen ynnäilin olisiko tänään järkeä lähteä kapuamaan saaren korkeimmalle pisteelle. Store Kågtind kiinnosti todella paljon, mutta pilviä majaili huipulla aika paljon. Otin fillarin alle ja ajoin jonkun matkaa maantietä etelään nähdäkseni kuinka alas pilviverho tulee huipulta. Tulin siihen tulokseen että tuo huippu jää jälleen ensi kertaan.
Ajoin takas autolle, syötiin ja lähdettiin nousemaan viereiselle Preikågen nimiselle 683 metrin huipulle. Pohdittiin että kierretäänkö huipun takaa turistireittiä vai haetaanko vähän jännitystä ja noustaan suoraan parkkipaikalta ylös. Jännitys kuulosti paremmalta vaihtoehdolta.
Parin ensi harjanteen jälkeen seinä nousi pystyyn. Puhelimen vatupassisovelluksen avulla katsottuna jyrkkyyttä oli reilu 40 astetta paikkapaikoin. Näytti todella hienolta ja jylhältä katella takas autolle kokoajan jyrkkevenällä seinällä. Noin jyrkällä en ollu ollut aiemmin kun kerran.
Pari tuntia taiettiin nousta huipulle maisemien kattelun lomassa. Huipulla odotti yllätys. En älynny että tasaisen näköisen itäseinän takana odottaa noin rosoinen ja karu maisema sinertävine lampineen.
Halo ilmesty auringon ympärille.
Store Kågtinden lymyili hienon pilviharson takana.
Illalla napattiin muutamat seit merestä.
Seuraavana vuorossa oli paikan vaihto. Arnoyan saarta huuhtoi paksun näköset sadekuurot.
Skjervoyn kalastaja kylän kautta kohti Kaivuonoa.
Guolasjavri & Raisduottarhaldi
Vaikka sää oli huomattavasti parempi mitä ennuste antoi odottaa pari päivää aiemmin, rankkoja sadekuuroja tuli vähän väliä ja lumiraja näytti Birtavarressa vuoren seinältä silmältä arvioiden olevan jossain 600-800m paikkeilla.
Tiesin että tie tulee nousemaan paikkapaikoin ainakin 750m korkeuteen, tultiin siihen tulokseen että jätetään kaverin takaveto Vito Birtavarreen alaparkkikselle. Telttamajotus kamppeet minun kyytiin ja lähdettiin köröttelemään Guolasjavrin suuntaan.
Tovi noustiin kiemuraista, kapeeta hiekkatietä ylöspäin kunnes mäki loiveni. Kirosin mielessäni ja välillä ääneenkin takana nousevaa sinistä savupilveä. Reissu ratsun turbon elämä alkoi olla lähellä maaliviivaa.
Yhtäkkiä eteen aukesi valehtelematta top kolmeen menevä maisema minulle ikinä. Todella kaunis ja iso laakso jonka ruska oli kuin tulessa auringonvalossa ja puolet laaksosta oli jo seuraavan vuoden ajan vallassa. Talvi vyöryi kohti.
Mahtavaa nähdä noin selkeästi kaksi eri vuodenaikaa samassa laaksossa.
Lumirajan tuntumassa oli vastassa meidän ikäinen Norjalais-Saamelainen heppu mönkijän kanssa. Heppu puhui hyvää englantia ja selvisi että vieressä seisovan täysin Saamelaisen mummon auto oli hajonnut jonnekkin ylös jänkälle. Heppu näki että auto on kattoon asti täysi ja todettiin että parasta että mummo lähtee nyt mönkijäkyydillä alas hakemaan auton nouto apua.
Aiemmin meidän ohi kaahasi kovalla kiireellä joku uudehko lava-auto peräkärrin kanssa.
Kolme kilometriä ennen viimeistä parkkipaikkaa järven rannalla, tuo sama auto oli eturengas solmussa vanteen ympärillä tien poskessa. Meidän rauhallisempi ajotyyli vuotavan turbon ja renkaiden ehdoilla oli siis pelastus.
Illalla käytiin vielä huiputtamassa tuo rannalla oleva murikka.
Raisduottarhaldin länsi seinää murikan päältä.
Samaisen murikan päältä auringonlaskua Guolasjavrin takana.
Illan hämärtyessä kuvailin hyvän työn tehnyttä reissu pakua ja myöhemmin pidettiin vielä Raisduottarhaldin olympialaiset. Keihään heitto jäi ainoaksi lajiksi.
Sää jälleen erimieltä suunnitelmien kanssa
Oli tarkotus aamulla lähteä huiputtamaan Halti, mutta lunta satoi kokoajan kovemmin ja kovemmin.
Suunnattiin takasin alas sivistyksen pariin.
Skibotnelva ja polkupyörä
Löydettiin hyvä leiripaikka metsiköstä Skibotnin lähettyviltä. Jätettiin autot sinne ja lähdettiin katselemaan Skibotnelvaa.
Hyvän näköstä polkua ja metsätietä silmänkantamattomiin. MTB hommiin vielä hienompi paikka jos sellaista harrastaa!
Taustalla Falsnestindenin huippu. Sekin saanut jo sokerikuorrutuksen.
Sykkelvei
Siirrettiin leiriä vielä iltapäivällä ylöspäin Kilpisjärven suuntaan levikkeelle jonka vieressä on tienviitta sillan yli ”Sykkelvei”. Tahdoin lähteä vielä iltalenkille.
Ajattelin ”vain hurauttaa ylös” mutta olikin melkonen rutistus reppu selässä polkea tuo mäki. Puolivälissä mäkeä tuli vesilaitoksen miehiä autoilla vastaan ja yhden kanssa höpöteltiin lumitilanteesta tovi. Ylhäällä oli kuulemma todella hienoa.
Ei miekkonen huijannut. Taustalla Nordre Rihpogaisi 1319masl
Takaisin tulikin äkkilähtö. Uhkaavan näkönen lumipyry lähestyi Skibotnin suunnasta ja sai minut kiinni. Takasin lasku meni jarrua vasten silmät puoliksi kiinni. Jarrun kun päästi muutamaksi sekunniksi irti, vauhti kiihtyi tolkuttomasti. Paljonkohan lie vauhtia tuossakin saisi jos uskaltaisi laskea?
Laajakulma räpsy vielä mäen yläpäästä juuri pyryn alettua.
Pyrähdys Suomeen
Kaverin synttäreitä lähdettiin juhlimaan Kilpisjärvelle. Suunnitelma oli tehdä vähän hampurilaisia ja juoda parit bisset järven rannalla.
Jostain syystä haaskalinnut oli seurannu meitä koko reissun.
Millon korppi, millon haukat, millon yksittäisi kotkia. Tällä kertaa taivaalle ilmestyi kaksi merikotkaa ja vieläpä niin lähelle että sain ensimmäistä kertaa todisteen noiden otusten läsnäolosta reissuilla.
Illalla rymyttiin tien varresta järven rantaan kattelemaan näkyisikö revontulia. Ei näkyny tällä kertaa, mutta maisemahan oli mieleen silti.
Tromssa
Kaveri lähti aamulla ajamaan kotiin päin. Työt odotti. Minulla oli vielä viikko lomaa jälellä ja en ollu vielä päässyt tarpeeksi vuorilla tallustelemaan. Tuleva päivä näytti pelkkää vessadetta taas oikeestaan minne tahansa, paitsi Kilpisjärvelle.
Päätin lähteä katsomaan ensimmäistä kertaa, miltä Tromssan kaupunki näyttää.
Ajoin kaupungin ali tunneleita pitkin. Päädyin lentokentän ohi ja lännenpuoleisen sillan yli liikenneympyrään. Käännyin oikealle ja suuntasin hautausmaalle nukkumaan päiväunet. Myöhemmin halusin lähteä kuvaamaan kaupungin valoja kun hämärä laskeutuu.
Hakeuduin korkeammalle jotta saan sillasta kuvaa. Ajan kuluksi seurasin lentokoneita.
Aikanaan pimeäkin saapui.
Pompin sateen takia ympäri kaupunkia ja yritin saada kuvan arktisesta katedraalista. Jäi sekin ens kertaan. Olin jo katedraalin pihalla kun valotuksen aikana alkoi sataa kaatamalla ja linssi oli niin märkä että seinien linjatki oli sotkussa. En ois ikinä saanu korjattua sitä kuvaa.
Viimeiset mulkaisut idän puoleisen sillan luona ennen kun suuntasin takas Oterenin suuntaan.
Illalla Oterenissa hampaita pestessä taas revontulet näyttäyty pilvien välissä. Väsy painoi päälle niin viittasin kintaalla ja painuin maate.
Viimeinen yritys. Oteraksla.
Aamu valkeni. Oli mielenkiintoinen päivä edessä.
Tiesin ennestään että Oterakslalta on todella hienot näkymät Otertindenin suuntaan. Huippu oli ohuessa pilviharsossa, mutta aukkoja repeili pilveen kokoajan. Söin aamupalan ja lähdin nousemaan ylös.
Signaldalelvan kiemurat näytti hienolta ylhäältä päin.
Jatkoin ylemmäs. Lumiraja tuli vastaan lähestulkoon heti kun pääsin puurajan yläpuolelle. Noin 550m korkeudessa. Lumi oli nuoskaa ja aika liukkaan oloista märän sammaleen ja kivien päällä. Nousu eteni jotenkin yllättävän kevyesti ja joutuisasti, mutta noin 850m tasalla päätin lopettaa nousun kesken. Lunta alkoi olla polveen asti ja jalka lipsahteli rakkakivien väliin jo aika ikävästi.
Kävelin pohjoisseinän reunalle ja odotin pilviaukkoa. Pilvet oli tiukassa navakan tuulen muodostaman imun vuoksi reunan takana. Juuri missä minä seisoin. Parinkymmenen minuutin odottelu palkittiin kun maisema yhtäkkiä aukesi. Olipa hieno maisema Kitdalenin suuntaan.
Taustalla Mannfjellet ja Jiehtanasgaisi 1552masl.
Alaspäin tulo oli todella kimuranttia. Jalka luisti alta kivien koloihin melkeen joka askeleella. Sääriluut ja nilkat säästyi ehjänä ja pääsin alas ehjänä.
Roadtrip vailla vertaa
Autolle paluun ja vaatteiden vaihdon jälkeen alkoi tähän mennessä hienoin roadtrip millä oon ikinä ollu.
1470km yksin tuijotellen todella hienoja ja osittain aika kuuluisiakin maisemia.
Reittinä Oteren, Tamokdalen, Takvatnet, Barbufoss, Narvik, Riksgränssen, Abisko, Kiiruna, Kalixjoki, Haaparanta ja Suomi.
Pelkästään jo Tamokissa suu aukesi. Todella jylhän näköstä. Korkeita ja isoja huippuja vieri vieressä. Nykysin surullisen kuuluisa Blåbaerfjelletkin tuli nähtyä muiden joukossa.
Takvatnet oli ilmeisesti metsästäjien aluetta. Metsästyslupa kylttejä ilmotustauluilla ja sankkaa metsää joka puolella. Barbufossista eteenpäin oli Narvikin sodan muistomerkkejä siellä täällä. Ennen Narvikia tien laskeutuessa alas vuorilta oli näkymät melkosen jylhät.
Ajoin melkeen Narvikiin johtavalle sillalle kun huomasin että edessä on tietulli. Tein äkkiä u- käännöksen ja suunnistin sillan alle pikkuteitä pitkin ja löysin kuvattavaa jälleen.
Silta oli aika massiivinen. Rekkaliikenne vilkasta.
Narvik makoilee hienoissa kehyksissä.
Viimeisiä imurointeja maisemasta ennen Ruotsiin suuntaamista.
Vedin illalla sivuun jo ennen Ruotsin rajaa. Tuntu huonolta idealta ajella mahollisesti liukkaalla, tuntemattomalla ja kurvikkaalla tiellä silmät ristissä
Kas kummaa. Hampaita pestessäni jotain alko taas tanssia taivaalla. Hyvin hennosti tällä kertaa.
Herättyäni tein leivän ja ennen kuin olin sen kerenny syödä, olinkin jo Ruotsissa.
Saavuin Riksgränssenin vapaalasku kylään.
Jokusen tovin ajelin eteenpäin tietä kun erään pusikon takaa ilmestyi näkyviin todella tuttu ja legendaarinen näky.
Saavuin paikalle semmoseen kellonaikaan, että aurinko loisti järven pintaan suoraan portin takaa.
Katsoin puhelin sovelluksesta mihin aikaan aurinko olisi edes siedettävässä kulmassa ja tuo hetki olisi parin tunnin päästä. Päiväunet oli edessä jälleen.
Unien ja kuvailujen jälkeen alkoi pitkä kotimatka.
Lapin portti ja Torniojärvi.
Van Traveller 