Mielenkiintoinen viikko.
Halli töitä vain maanantaina. Tiistaista keskiviikkoon työreissu Helsingissä kurssilla ja loppu viikko Porissa.
Ja joka väliin kiipeilyä! Hahaaaa.
Maanantaina iski töissä aivan järkyttävä ripuli. Yritin saada oloa kohenemaan, jotta olis päässy alkuperäsen suunnitelman mukasesti Liljendaliin kiipeemään. Mutta ei. Pönttö kutsui sen verta useaan kertaan kyseisenä iltana, että oli pakko jäädä joko kotikaupunkiin kiipeemään, tai jättää kiipeemättä. Jälkimmäinen ei tullu kuuloonkaan.
Kävelin pakarat supussa Tuosan Natsi kivelle.
Lämmittelin muutamalla viitosella ja loput päivänvalosta käytin 6a yritykseen.
Tosiaan kuukauden reissulla otin tavotteeksi, kun 5+ reittejä alko menemään useempia, että tavote loppu sulalle kaudelle on päästä yksi 6a reitti.
Tätä kyseistä reittiä en kuitenkaan topannut. Voimat ja tekniikka loppu kesken listalle kurottaessa ja mitä lujemmin pinnisti, sitä suurempi riski oli kokoajan liata housunsa.
Yksin ei tarvinnu kiivetä. Majava läpsytti Saimaan pintaa agressiivisesti.
Sitten tien päälle.
Eka yö Porvoossa Emäsalon sillan juuressa.
Melkonen ketunhäntä oli piipussa illalla.
Ensimmäinen kurssipäivä lopeteltiin Konalassa.
Kävin Varuste.netin myymälästä hakemassa itelleni yhden uuden paidan ja hatun.
Sitten nokka kohti Taivaskalliota.
Alkulämpät släbillä.
27 cragsin mukaan ensinousu tällä ”Lasimuuri 4” reitillä on vuonna 1955.
Ehkäpä näillä samoilla jalansijoilla on joskus taannoin pitoa hakeneet myös Matti A Jokisen tossun kärjet.
Sitten ”Keulamuuri” sektorille. Melkeen kaikki kolmoset kiipesin pois. Yritin muutamaa viitosta, jotka oli kuitenkin turhan korkeita näin yksin kiivetessä ja jätin leikin suosiolla kesken.
Siirryin Keulamuurin oikeaan laitaan ja aloin projektoida reittiä ”Tuhnu 6a”.
Jälleen aika hapuilla tavotteen toteuttamista.
Reitti on istumalähdöllä, alussa lievä hänkki, ei liian korkea ollenkaan ja crux kohta on nimenomaan reitin alussa, jossa voi ihan huoletta hypätä selälleen jos pito loppuu kesken. Ja niin kävi monta kertaa.
Alku asennon istumalähdössä sain aika kivasti kohdalleen, jalkatyöllä tasapaino kohdalleen alkuotteella oikealla kädellä lukottaen, jotta saa rauhassa siirrettyä vasurin crimpille huolellisesti. Ja tästä päästiinkin seuraavaan ongelmaan.. En ole ennen crimpannut. Hmm. Täytyi siis opetella.
Oppimäärä tällä kertaa oli aika lyhyt ja selvisin itteäni särkemättä loppuun asti. Muutama napakka lipsaus irti crimpistä suoraan selälleen tapahtui kyllä, mutta sormet oli edelleen ok.
Seuraava ongelma oli siirtyä crimpiltä niin sanotulle ratkaisu otteelle, jonka jälkeen oli käytännössä pommin varmaa että reitti tulee suoritettua.
Tipuin selälleni useemman kerran noin 20cm ennen tavote otetta.
Oli aika syventyä hiljaa mielessä fysiikan lakeihin. Kengät pois jalasta ja samalla pieni huili tauko.
Tovin tuumailtua, kokeilin ideoitani.
Tällä kertaa pääsin jo hipaisemaan tavote otetta. Nyt alkoi pulssi nousta taas…
Olisiko tänään se päivä kun saan ekan 6a:n suoritettua.
No ei mitään, uusinta yritys ja nyt jäin jo tavote otteelle hetkeksi, mutta huonoon kohtaan ja kaaduin taas selälleni.
Nyt villisian luonto päälle ja samoilla jalkasegvenseillä kuin äskön, mutta ihan inasen mittanen dyno siihen päälle.
NAPS.
Mankka pöllähti ja vasen käsi on lukossa tavote otteella.. JES!! Loput oli selvää pässin lihaa ja likimain juoksin loppuseinän ylös ja huipulla riemu repesi.
Aaaaaaivan mieletön laji. Kiitos Helsinki ja Taivaskallio, tänne palaan vielä!
Illalla tempasin pikku tumut reitin kunniaksi ja sammahin kurssi paikan pihalle. Seuraavana päivänä loppukurssi pakettiin ja kohti Poria! Hyvä päivä 🙂
Torstai meni tärviölle kiipeilyjen osalta ja kroppa oli muutenkin aika arkana tuhnun jäliltä.
Perjantaina puolenpäivän jälkeen kohti Porin Kettukalliota.
Mielenkiintoinen kivisokkelo. Paljon minulle sopivia reittejä, jotka oli moni liian märkiä vielä eilisen jäliltä ja jäi kiipeemättä. Jälleen hyvä syy palata.
Yhden nelosen kiipesin ketulla ja toisen ketun takapuolessa.
Tovin uhrasin ”Lehmuksenkukka 6a”lle.
Suoraan vasemman jalan alla näkyy vesinoro joka oli liukastuttanu tuon taskun halkeamassa sen verran etten oikeen meinannu siinä pysyä. Vesi lirisi myös tuolla käsiotteiden halkeamassa ja pito ei ollut ihan sitä mitä tarvitsen vielä näillä taidoilla.
Monta lähestymistapaa kokeilin, mutta tuo jäi vielä hautumaan!
Lauantaina sitten Noormarkun kiville.
Melkolailla kaikki kivet, joista haaveilin, oli märkiä. Joten siirryttiin suosiolla keskellä hakkuuaukeaa olevalle släbi kivelle nimeltä Dyyni.
Muut kivet oli enemmän, tai vähemmän metsän suojissa.
Dyyni kuivui kivasti auringossa ja tuulessa, kun yksikään puu ei sitä suojellut.
Tarkentaakseni, on tuolla siis muitakin, kuin släbi reittejä, mutta minä perehdyin tällä kertaa släbi tekniikan harjoitteluun.
Hallilla tullu kiivettyä lähinnä hänkkejä ja suoria seiniä ja släbit on monesti jääny vähän sivuun. Putoamisen pelko seinää pitkin lienee syynä siihen.
Ja veljet että tulikin kiivettyä sitten monta reittiä tällä kiven sivulla, yhteensä 8.
Osaa hieroin useemman kerran ja Sannin opastamana kokeilin kunnolla pitää lantiota seinässä ja luottaa jalkoihin.
Tuntui todella vaikeelta luottaa kenkien kitkaan ja tuoda lantio seinää vasten.
Vaan löytyhän se sopiva kannustin sitten lopulta..
Pikku hiljaa alkoi sujua. Osa muuveista meni liki kokonaan ilman käsiä.
Ukko varpaat eivät kiittäneet.
Kiipeilyt olikin sitten siinä. Viikon aikana yhteensä neljä eri paikkaa ja 17 suoritettua reittiä plus reitit, jotka jäi menemäti.
Kotimatka sunnuntaina Jämsän kautta. Kyytiin saittoi tulla yksi kappale syncro t4:n varapyörätelineitä.. Harvinaislaatuista herkkua. Pääsee entisöimään sen ja lopulta asentamaan paikalleen. Eli taas lisää reikiä koriin! Ouujee.
Hienoja maisemia oli matkalla! Tässä Kärkisten silta.
Van Traveller 